Mielen hyvinvointia maahanmuuttajille Savonia Wellness Centeriltä

28.8.2024

Mielenterveys on voimavara, osa terveyttä ja tärkeää yksilön hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta. Kansallisen mielenterveysstrategian 2020–2030 keskeinen tavoite on lisätä mielenterveyttä edistäviä toimenpiteitä haavoittuvassa asemassa olevilla ryhmillä, sillä näin myös ehkäistään mielenterveysongelmien syntymistä. Siirretään painopistettä erikoistuneista hoidoista ennakointiin. Yksilötasolla mielenterveyteen liittyy resilienssi, elämäntaidot, itsetunto. Yhteisötasolla sosiaalinen tuki, yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys ja yhteiskuntatasolla yhdenvertaisuus, turvallinen elinympäristö ja saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Mielenterveyden edistäminen on keskeinen keino tukea maahanmuuttajien osallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Maahanmuuttoon liittyy useita psyykkisiä ja sosiaalisia riskitekijöitä. Muutto uuteen maahan sekä tutustuminen uuteen kieliympäristöön ja yhteiskuntaan aiheuttavat aina ihmiselle stressiä. Maahanmuuttajien mielenterveyttä kuormittavia tekijöitä ovat esimerkiksi syrjintä ja rasismi, yksinäisyys, osallisuuden puute, kielelliset ja kulttuuriset haasteet.

Mielenterveyden edistämisen menetelmillä hoitaja vahvistaa ihmisen mielenterveyttä suojaavia voimavaroja. Tiedon jakamisen, taitojen harjoittelun ja yhteisöllisyyden sekä osallisuuden vahvistamisen lisäksi keskeistä on asiakkaan yksilöllinen ja kunnioittava kohtaaminen sekä kulttuurisensitiivinen työote.

Mielenterveyttä edistämässä Savon ammattiopistolla ja Savonialla

Savonia-AMK on tarjonnut englanninkielistä sairaanhoitajakoulutusta vuodesta 2018 lähtien. Koulutuksessa asiakas- ja potilaskontaktissa tapahtuvaa harjoittelua on noin kolmasosa opinnoista. On välttämätöntä, että opiskelijat pääsevät aitoon asiakastyöhön ohjattuna, jotta ammattitaito kehittyy. Englannin kielellä tapahtuva ohjaus ja se, kykeneekö riittävän moni asiakkaista keskustelemaan englanniksi tuo haasteita harjoittelupaikkojen saamiseen. Jos harjoittelu ei toteudu opinnoissa ajallaan, se edellyttää lisätyötä kaikilta harjoittelun osapuolilta, jotta sopiva ajankohta ja harjoittelupaikka järjestyy yksilölliseen aikaan haittaamatta muita opintoja.

Wellness Center tarjoaa merkittävän, noin neljäsosan Pohjois-Savon alueen englanninkielisistä mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelupaikoista. Englanninkielisen sairaanhoitajakoulutuksen opiskelijoiden lisäksi siellä harjoittelee myös ulkomailta Savoniaan tulevia hoitotyön vaihto-opiskelijoita.

Keväällä 2024 Wellness Centerillä toteutettiin mielenterveys- ja päihdetyön harjoittelu toista kertaa. Harjoitteluun pääsi viisi opiskelijaa. Harjoittelun aikana opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat mielenterveyttä edistävää ryhmätoimintaa kansainvälisille Savon Ammattiopiston ja Savonian opiskelijaryhmille. Osana harjoittelua opiskelijat saivat työnohjausta Savonian puolesta.

Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelun osaamistavoitteissa korostuu moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimiminen, sillä työhön kuuluu suunnittelu ja päätöksenteko tiimissä, tasavertaisuus ja reflektiotaito. On tärkeää kuunnella toisia jäseniä ja tuoda omat perustellut näkemykset aktiivisesti esiin. Harjoittelun arviointilomake johdattelee analysoimaan opiskelijan vuorovaikutustaitoja, vertaistyöskentelyä sekä tiimi- ja verkostotyöosaamista. Opiskelijat kokivat tiimityön osaamisensa kehittyneen. Perinteisen ohjaajavetoisen harjoittelun sijaan opiskelijat toimivat tiimipareina koordinaattoreiden ja ohjaavan opettajan tukemana.

Kulttuurisensitiivisyyden merkitys hoitotyössä ilmeni konkreettisesti asiakasryhmien tapaamisissa. Asiakas- ja opiskelijaryhmällä oli hyvin monikulttuuriset taustat. Edustettuina oli muun muassa Italia, Intia, Ukraina, Venäjä, Thaimaa ja Afrikan maita. Erityisen haasteen toi yhteisen kommunikaatiokielen löytyminen asiakasryhmien kanssa. Tämä suunnitellusti mahdollisti luovien menetelmien käyttämisen ja soveltamisen asiakasryhmien ohjaustilanteissa sekä yhteisen suomen kielen alkeiden käyttämisen. Opiskelijat saivat merkittävää kokemusta erilaisista kohtaamisista ja ohjaamisesta: ei pelkästään kulttuurisuuden vaan myös eri ikäryhmien ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kohtaamisesta.

Mielenterveyden edistämisen taidot ovat yksi osa mielenterveys- ja päihdetyön harjoittelun kliinistä osaamista. Opiskelijoiden tulee löytää asiakkaiden realistisia voimavaroja, jotka tukevat heidän mielenterveyttään. Näitä positiivisia resursseja osoitetaan, tuetaan ja vahvistetaan yhteistyösuhteen aikana. Harjoittelun aikana opiskelijat käyttivät maalausta, musiikkia, tanssia, luontoliikuntaa sekä pelejä positiivisien resurssien vahvistamiseksi. Ryhmätoiminta sai kaikilta toimijoilta erinomaista palautetta.

Kirjoittajat:

Jukka Aho, lehtori Savonia-ammattikorkeakoulu, jukka.aho@savonia.fi

Sanna Heiskanen, lehtori Savonia-ammattikorkeakoulu, sanna.heiskanen@savonia.fi

Salla Lommi, palvelukoordinaattori Savonia-ammattikorkeakoulu, salla.lommi@savonia.fi

Sanna Hukkanen, palvelukoordinaattori Savonia-ammattikorkeakoulu, sanna.hukkanen@savonia.fi